Koko tarina oli vähällä jäädä kertomatta. (Tästä ehkä lisää joskus myöhemmin).

Haluan nyt vihkiä sinut tähän sisään.

Aloitetaan vuodesta 1989.

Onko se todella kaiken alku? Kenties.

Kolme kaverusta, jotka unelmoivat paremmasta maailmasta, perustivat yrityksen. Tilanne oli sinänsä absurdi, että konsulttitoimistolla oli jo asiakkuus tiedossa, kun perustajat Antti, Juhani ja Eero yhtäkkiä hoksasivat, ettei heillä itsellään ollut varsinaisesti kapasiteettia tai edes relevanttia osaamista tehdä tätä projektia!

Sen sijaan että olisivat venyttäneet omia rajojaan mahdollisesti yli riskinsietokyvyn, he päättivät hakea markkinoilta tekijän projektiin.

Ja onnistuivat siinä! Tekijä haettiin viidakkorumpuja kolistelemalla. Tästä opittiin myös paljon.

Selluteollisuuden suuri asiakasyritys halusi optimoida prosessejaan.

Metsäteollisuus ei ole lainkaan yksinkertainen toiminnoiltaan. Sellua pidetään kenties hieman primitiivisenä tuotteena, mutta sen valmistus tehokkaasti ja laadukkaasti on

Juhani ja Eero istuivat edessään Tiina.

Tiina oli valmistumassa puunjalostuksen osastolta Otaniemestä, Teknillisestä korkeakoulusta.

Eero ja Juhani tuumasivat, että tämän on pakko olla nyt se kuuluisa tuhannen taalan paikka!

He eivät olleet koskaan olleet rekrytoimassa varsinaisesti ketään.

Eerolla oli taustoja kauppakorkeakoulusta (HKKK) kenties eniten management science ja liikkeenjohdon luennoilta. Eero oli aina ollut optimistinen, eteenpäinnojaava. Juhani oli Eeron pitkäaikainen ystävä, vanttera ja luotettava, insinöörin perikuva.

Juhani piti käsiään rennosti pöydällä, ja Eero katseli uteliaasti vuoroin Tiinaa, vuoroin Juhania.

“Ihan mahtava juttu että istutaan tässä!” Juhani aloitti.

Eero antoi hänen jatkaa puhumista.

“Mennään ihan asiaan vaikka suoraan. Meillä on tosi kiinnostava asiakas. Heillä olisi projekti, johon pikkasen mentiin jo lupaamaan että homma hoituu! Miltäs tällainen kuulostaisi?”

Tiina oli ymmällään. “No… siis mikä onnistuu?”

“Niin niin. Totta. Juu. Eli optimointia sellunkeittoon. Onko tuttua tällainen?”

Tiina mietti. Eero katsahti Juhaniin, uteliaana. Juhani katsoi alas muistioitaan, pläräili muutamia papereitaan joita oli kirjoitellut itselleen ja rungoksi.

Eero huomasi että Juhani oli selkeästi jännittynyt. He odottivat Tiinan reaktiota.

Tiina nyökkäsi, hieman hermostuneena.

Hän oli ollut tähän asti aina suorittamassa hyvin teknisiä labratöitä puunjalostustekniikan kursseilla, varsinaista projektikokemustakin löytyi toisaalta jonkin verran — silti kaikki oli hänen mielestään niin kaukana työelämästä. Kai.

“Jonkun verran kyllä, tein laboratoriossa koulun laitteistoilla sellaista mikä voisi olla tässä myös käytössä.”

“Eli?” Eero kysäisi, ja alkoi innostua asiasta.

Tiina oli hieman närkästynyt, toisaalta hän ei ollut aivan varma itsestään.

Hieman epäröiden hän sanoi: “Tunnetteko sellunkeittoa, tiedättekö miten sellu valmistuu? Voisin kertoa siitä vähän alkuun.”

Juhani ja Eero katsahtivat toisiinsa, ja molemmat nyökkäsivät.

“Kerro ihmeessä!” tuli kuin yhdestä suusta.

Tiina palkattiin. Oli toimittava nopeasti.

Yritys onnistui varsin hyvin rekrytoinnissa. Tiina teki vajaassa 11 kuukaudessa ohjelmiston ja myös samalla lopputyönsä korkeakoululle.

Tässä oli myös ensimmäisen keikan suuri oivallus: jatkuvuus.

Asiakasfirma palkkasi Tiinan, ja jäljelle jäivät siis Antti, Juhani — ja Eero. Onnistumisen tunnetta oli vaikea padota! Vuosi on 1990 — ja yritys oli ansainnut tulikasteensa.

Kerron lisää näistä ajoista. On aika paljonkin asioita. En uskalla vielä luvata jatkopäivämäärää.